![]() |
||
|
TÄYSI RÄÄTÄLÖINTI Toteutamme myös täysin yksilöllisiä ja uudenlaisia kalenteripohjia ja kalenterikokonaisuuksia asiakkaan toiveiden mukaan. Mitä suurempi painos, sitä enemmän voidaan muokata pienimpiäkin yksityiskohtia ilman suuria kustannuksia. Kalenteri voidaan räätälöidä aivan alusta asti omaa kalenteripohjaa ja kalenterikuvitusta myöten. Myös kalenterin koko voi olla toinen kuin tavallisesti ja kalenteriosaan on helppo lisätä toivomianne merkintöjä, tekstejä tai mainoksia haluttujen päivien kohdalle. Kun koko kalenteri painetaan omana työnään, on mahdollisuuksiakin paljon. Seinäkalentereissa kaikki 12 kuvaa voidaan koota yrityksen tai yhteisön omista kuvista ja liittää kuvien yhteyteen tärkeitä tietoja. Myös jo hankkimamme kuvat ja kontaktimme huippukuvaajiin ovat asiakkaittemme käytettävissä. Asiakas voi myös valita, valmistetaanko räätälöidyt kalenterit Suomessa vai ulkomailla. Kalenteripalvelulla on laaja verkosto monivuotisia yhteistyökumppaneita paitsi kotimaassa, myös ympäri maailman. Jos suomalaisuus ei ole arvovalinta, vaan ainoa hankinnan kriteeri on hinta, voimme auttaa siinäkin tapauksessa. Harkitaan yhdessä Teille sopivin tuotantopaikka kustannusten ja aikataulun mukaan! Omin valokuvin tai piirustuksin varustettu seinäkalenteri on myös loistava varainhankintatapa yhdistyksille, kouluille ja urheiluseuroille. Kalenterin suunnitteluun on mukava ottaa mukaan myös oppilaat ja pelaajat. Itse suunnitellun ja kuvitetun kalenterin myynnillä on mahdollista kerätä hyvät tulot vaikkapa luokkaretkeä tai turnausmatkaa varten! Kalentereihimme voidaan myös yhdistää oppilaitoksen opinto-opas, jolloin kalenteriosaan on mahdollista painaa valmiiksi esimerkiksi tenttipäivät. |
|